Kategoriat
Markkinointistrategia

Markkinoinnissa painaa luomumerkki ja asiantuntijan sana

EU introduces a new logo for organic food
Aitokin tuote vaatii menestyäkseen asiantuntijan vakuutuksen ja vakavasti otettavan markkinoinnin. (Kuva: Flickr.com / Simon Leufstedt)
Luomutuotteita ei erota tavallisista eineksistä maistamalla. Markkinoinnilla on suuri merkitys siihen, mitä me pidämme hyvänä ja ravitsevana.

Amerikkalaisessa Cornwallin yliopistossa todettiin, etteivät ihmiset pysty maistamaan luomua.

Tutkimuksessa tarjottiin koehenkilöille kahdenlaisia jugurtteja, suklaakeksejä ja perunalastuja. Toisten väitettiin olevan luomutuotteita ja toisten kerrottiin olevan tavallista ruokaa. Todellisuudessa vaihtoehdot olivat täsmälleen samanlaisia perusmuonaa.

Ihmiset arvioivat ”luomutuotteet” vähäkalorisemmiksi, runsaskuituisemmiksi ja ravitsevimmiksi. Sen lisäksi he olivat valmiita maksamaan enemmän luomutuotteista kuin tavallisista*.

Luomumerkki on tehokas mielikuvamarkkinoinnin väline. (Tiede.fi)

Särkykin lähtee luulolla

Saksalais-englantilaisessa tutkimuksessa huomattiin, että positiivinen ennakko-olettamus tuplaa kipulääkkeen tehon. Samalla tavalla pessimistille lääkkeen vaikutukset pienenivät. Kun potilaalle valehdeltiin, että lääkkeen antaminen on lopetettu, kivun tunne kasvoi.

Me uskomme, että jos merkki luo positiiviset hyrinät, tuotekin on hyvä. Me uskomme, että jos asiantuntija väittää jotain luonnolliseksi ja tehokkaaksi, se myös on sitä. Asiakkaasi käyttäytyvät samoin. Tuo asiantuntijuutesi esille vakuuttavasti.

* Tämä ei tietenkään pidä paikkaansa. Ihmiset sanovat yhtä ja toimivat toisin.

 

 

http://www.mediuutiset.fi/rytmis/usko+tuplaa+laakkeen+tehon/a591122

http://www.hs.fi/ulkomaat/artikkeli/Sokkotesti+Ihmiset+eiv%C3%A4t+erota+kalliita+ja+halpoja+viinej%C3%A4+toisistaan/1135265400035

Kirjoittanut Janne Ansaharju

Olen sisällöntuottaja ja old-school-bloggaaja, jolla on myös visuaalista silmää ja laaja kokemus sosiaalisen median eri kanavista. Minulla on vahva viestintä- ja markkinointiosaaminen, ja olen työskennellyt monien eri alojen yritysten ja järjestöjen kanssa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *