Epäilemättä sisältö on tämän vuosituhannen markkinoinnissa yksimielisesti ymmärretty kaikkein tärkeimmäksi. Ilman koskettavaa sisältöä mikä tahansa viestintätapa tai -kanava on pelkkää rautaa, bittiä tai perinteisesti paperia.
Digitaalisesta viestinnästä on tullut helpompaa ja edullisempaa kuin paperisesta. Kuka tahansa voi ryhtyä julkaisijaksi, jopa merkittäväksi viestijäksi, muutamalla napin painalluksella.
Ville Tolvanen kertoo blogissaan, kuinka maailmalla yritykset perustavat omia TV-kanaviaan. Miksei Suomessa voitaisi tehdä ihan samaa – ja tällä teknisellä osaamisella paljon parempaakin.
Villen blogista inspiroituneena Eero Leppänen pohti samaa Twitterissä:
Aloin viisi vuotta sitten yrittäjäksi kuvitellen, että video tulee pieniinkin yrityksiin. Ei tullut edes isoihin.
– @rautasilta
Mikä olikaan se tärkein?
Ympäri käydään, yhteen tullaan, toteaisi vanhakansa. Se tärkein ei olekaan tekniikka tai sen halliseminen, vaan sisältö. Tyhjän paperin syndrooma vaivaa yhtä hyvin kirjoittajaa kuin kuvaajaakin. Sisältö on edelleen yhtä vaikeaa kuin muinaisilla sumerilaisilla.
Julkaisemisessa tarvitaan tuotantotiimin lisäksi toimituspäällikköä, joka suunnittelee sisällöt. Sieltä täältä raapaiseminen ei vaadi välttämättä päätoimittajan taitoja, mutta pitkäjänteistä sisällöntuotantoa varten täytyy vetää mietintämyssy päähän.
Sisällöntuotantoa helpottaa sisältömarkkinointisuunnitelma tai sisältöstrategia tai miksi sitä halutaan sanoa. Oleellista on, ettei sisällöntuottajan tarvitse koko ajan pohtia päälinjoja tai edes yksittäisten tuotosten aiheita, vaan noudattaa laadittua suunnitelmaa.
