Kategoriat
Bloggaaminen

Millainen on hyvä blogi?

Tavoitteellinen bloggaaminen -Facebook-ryhmässä tuli esille kysymys: Milloin blogista tulee suosittu?

Ajattelen, että suositulla blogilla on paljon säännöllisiä lukijoita. Vähän niin kuin paperilehdellä olisi paljon kestotilaajia. Absurdi ajatus, mutta avautuu esimerkkinä meille ennen 80-lukua syntyneille.

Blogin suosiota ei voi mitata pelkästään kävijämäärällä, mutta hyvässä blogissa on paljon kävijöitä. Jos kävijämäärä on suuri, jotain on tehty hyvin ja oikein. Kävijämääriä voi kasvattaa huijaamalla, esimerkiksi katteettomilla otsikoilla, mutta se ei tee blogista hyvää – päinvastoin. Tekeekö se blogista edes suosittua? Ei ainakaan pidemmän päälle.

Tein vuonna 2011 ranking-listaa suomenkielisistä markkinointiblogeista. Arvioin blogit neljällä kriteerillä: sisällön oleellisuus, päivitystiheys, Google PageRank ja aikeisempi sijoitus listallani. Tietysti pyrin olemaan tarkka siitä, että listalla oli vain markkinointiblogeja.

Selkeä aihepiiri

Myönnän, että olin aika tiukkapipoinen siinä, mitä blogeja pidin markkinointiblogina. Joka tapauksessa hyvän blogin merkki on selkeä aihe ja siinä pitäytyminen. Tavoitteista ja kohderyhmästä riippuu, kuinka pieneksi blogin aihealueen voi kutistaa. Kaikkia ei voi kuitenkaan miellyttää.

Tarpeellista sisältöä

Sisällön oleellisuutta tai tarpeellisuutta, kuten muitakin arvosteluperusteita, mittasin viisiportaisella asteikolla. Ykkösen sai blogi, joka pysyi joten kuten aiheessa. Viisi pistettä ansaitsi perustellusta, tutkitusta ja käytännön esimerkein terästetystä artikkelista.

Vähänkö on paljon?

Selkein mittarini oli blogin päivitystiheys. Päivitystiheys on minusta blogin laadullinen kriteeri samalla tavalla kuin ennen vanhaan aamulehden kolahtaminen postiluukusta. Blogi ei voi olla hyvä, jos päivitystiheys on samanlainen kuin tällä blogillani on ollut kuluvana vuonna.

Blogia ei tarvitse Suomenniemen laaksoissa ja kukkuloilla julkaista samaan tahtiin kuin Amerikassa, blogien kultamailla, mutta selkeä rytmi pitää säilyttää.

Tein rankkaustani neljännesvuosittain. Päivitystiheydessä kiinnitin huomiota siihen, kuinka monta postausta kolmen kuukauden aikana oli tullut ulos. Täydet pisteet sai, jos julkaisuja putkahti yhden, kahden artikkelin viikkotahtiin. Nolla pistettä paukkui, jos ei kyennyt pukkaamaan tekstiä yhden artikkelin kuukausivauhdilla.

Muiden arvostus

Muiden arvostusta mittasin Google PageRankin avulla. Yksinkertaistettuna voidaan sanoa, että PageRank perustuu sivustolle johtaviin ulkoisiin linkkeihin, eli siihen, kuinka paljon blogia on jaettu ja siihen on linkitetty muualla netissä.

Terveyttä ja pitkää ikää

Hyvällä blogilla on jatkuvuutta. Sitä ei hylätä kuin kesäkissaa. Eikä hyväksi blogiksi nousta muutamassa kuukaudessa. Yleensä siitä pitää kyllä huolen jo hakukoneetkin, jotka suosivat vanhoja verkkotunnuksia ja runsasta sisältöä.

Jatkuvuutta mittailin edellisen kvartaalin saavutusta arvostamalla. Vaikka kyse oli omasta listauksestani, annoin arvoa sille, että tietyt kriteerit olivat täyttyneet jo edellisen kolmen kuukauden aikana.

Terve blogi on pitkäikäinen.

Kirjoittanut Janne Ansaharju

Olen sisällöntuottaja ja old-school-bloggaaja, jolla on myös visuaalista silmää ja laaja kokemus sosiaalisen median eri kanavista. Minulla on vahva viestintä- ja markkinointiosaaminen, ja olen työskennellyt monien eri alojen yritysten ja järjestöjen kanssa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *