Blogitekstin kirjoittaminen on prosessi siinä kuin mikä tahansa muukin kirjoitustyö. Prosessista voidaan laatia muisti- tai varmistuslistoja, joilla taataan kirjoitusten laatu artikkelista toiseen. Verkkokirjoittaminen eroaa muusta kirjoittamisesta siinä, että hyvä verkkoteksti on aina hakukoneoptimoitua. Kun opettelet perusprosessin ulkoa, sinun on helpompi päästää luovuutesi valloilleen.
Arkisto kategoriasta verkkokirjoittaminen
Valtamediat julkaisivat tänään yksi toisensa jälkeen uutisen, jossa kerrottiin Kansallisen audiovisuaalisen arkiston laajan radio- ja tv-arkiston avautumisesta torstaina. Uutinen on peräisin sylttytehtaalta, eli SST:ltä. Ensimmäisenä tiedotteen ehti julkaista Aamulehden verkkotoimitus, muut tulivat sitten vanavedessä. Aamulehti.fi, 15.10 HS.fi, 15.22 TS.fi, 16.15.91 Savon Sanomat, 16.18 Pohjalainen, 16.19 Järjestys ei kai sinänsä ole yllättävä – mitä suuret edellä sitä pienet perässä. Yllävintä minusta on se, että tunnin ensimmäistä julkaisijaa myöhemmin tekstin sivustolleen lisännyt on julkaissut uutisen täsmälleen SST:n toimittamassa muodossa (olettaen, ettei kukaan ole kopioinut juttua toisilta).
Nettisivujen sisällöt ovat retuperällä. Jos perusesittelyihin on joskus satsattu, ainakin ajankohtaista-palstojen sisällöt ovat vanhentuneita. Tämä vaikeuttaa huomattavasti asiakkaan tiedonsaantia, mutta antaa myös huonon kuvan organisaatiostasi yleensä. Kun puhutaan tekstisisällöistä, asia olisi korjattavissa suhteellisen helposti. Ota sisällöntuotanto tosissasi ja merkitse se kalenteriisi muiden tärkeiden tehtävien joukkoon.
Hakukoneoptimoinnilla parannetaan verkkosivustojen näkyvyyttä hakukoneissa. Optimoinnista johtuen hakukoneiden tuloksia pidetään keinotekoisina. Tulosten kärjessä ovat ensin Googlelta ostetut mainokset, eli yleensä kolme ensimmäistä sponsoroitua linkkiä. Loput tulokset ovat niin sanottuja luonnollisia tuloksia. Google hallitsee melko suvereenisti hakukonemarkkinoita. Googlen osuus on tutkimuksesta riippuen ollut 70 – 90 prosenttia kaikista hauista. Suomessa prosenttiluku taitaa olla jopa yli 90. Googlen monopoliasemaa on hankala horjuttaa, mutta pienet hakukoneet, Yahoo ja Bing, ovat saaneet uuden haastajan, Blekko-hakukoneen. Blekkoa markkinoidaan manipuloimattomana hakukoneena.
Visuaalinen suunnittelu ja mainoslauseiden muotoilu on helppo havaita luovaksi työksi – työksi, jossa parhaiten pärjäävät luovat nerot. Sisällöntuottaja – henkilö, joka takapuoli ruvella näpyttelee artikkeleita, blogitekstejä, kausijulkaisuja ja konseptisuunnitelmia – ei ole luova. Hänen työnsä on pelkkää perspiraatiota. Katsoin TED.comista Kirjailija Elizabeth Gilbertin esityksen luovuuden hoitamisesta. Hänen kirjansa “Eat, Pray, Love” – jota en ole lukenut – nousi bestselleriksi; siitä tehtiin jopa elokuva. Suosio häkellytti Gilbertin. Puheessaan hän pohtii, mistä luovuus ja nerous kumpuavat? Mistä valuu teokselle erityinen voitelu, joka nostaa sen omiin korkeuksiinsa. Selitykseksi nosteelle Gilbert tarjoaa Yliluonnollista. Perusteluina tälle ihmisen ulkopuolella vaikuttavan voiman olemassaololle hän esittelee taiteilijoiden kokemuksia Lue koko artikkeli

Artikkelit RSS