Kirjoittavista häiriköistä voi muodostua yritykselle tai yksittäiselle asiantuntijalle todellinen riesa. Yrityksen tai asiantuntijan nimellä googlatessa ikävät viestit saattavat nousta hakutuloksissa kärkeen. Pahimmassa tapauksessa esille nousevat perättömät juorut tai jo sovitut vanhat asiat. Netistä mitään ei saa kokonaan poistettua, joten häiritsevä sisältö on saatava lakaistua virtuaalimaton alle.
Posts Tagged brändi
Suuri osa erityisesti pienyrittäjistä pitää itseään erityisenä ja kilpailijoista erottavana tekijänä. Miksi yritykset sitten muistuttavat niin paljon toisiaan, kun kahta samanlaista yrittäjää ei ole olemassa? Oletko miettinyt, millaista brändiä olet rakentamassa? Jos et, olisiko syytä pysähtyä pohtimaan. Voisit erottua brändilläsi kilpailijoista. Tapasin viime torstaina Retoriikan kesäkoulussa vihaisen talouspäällikön. Niin, eivätkö kaikki talouspäälliköt ole vihaisia tai ainakin ankaria. Tämän yksilön täytyy olla erityisen vihainen, kun hän mainitsee sen käyntikortissaan. Juha-Matti Sivulan Vihainen talouspäällikkö Oy on kantaaottava tilitoimisto. Juha-Matti vaikutti enemmänkin leppoisalta ja muvalta tyypiltä, mutta brändäyksessä hän on onnitustunut. Perinteisesti tilitoimistot eivät ole minkään hajuisia tai tuntuisia – korkeintaa paperin makuisia.
Luomutuotteita ei erota tavallisista eineksistä maistamalla. Markkinoinnilla on suuri merkitys siihen, mitä me pidämme hyvänä ja ravitsevana. Amerikkalaisessa Cornwallin yliopistossa todettiin, etteivät ihmiset pysty maistamaan luomua. Tutkimuksessa tarjottiin koehenkilöille kahdenlaisia jugurtteja, suklaakeksejä ja perunalastuja. Toisten väitettiin olevan luomutuotteita ja toisten kerrottiin olevan tavallista ruokaa. Todellisuudessa vaihtoehdot olivat täsmälleen samanlaisia perusmuonaa.
Brändi, imago, maine – lisään vielä mielikuvan – kertovat siitä, mitä mitä me ajattelemme jostain yrityksestä, tuotteesta, instituutiosta tai henkilöstä. Sisältömarkkinointi on mielikuvan luontia tai brändin rakentamista siinä, missä informaation jakamistakin. Esimerkiksi bloggaamalla piirrämme kuvaa seuraajiemme mieliin. Tarkoitukseni ei ole lähteä tarkemmin määrittelemään, mitä brändi on tai miten se syntyy. Niistä voi lukea (ja kirjoittaa) Wikipediassa: Brändi Henkilöbrändi Maine Imago Jatkan oikeastaan pari viikkoa sitten alkanutta kuvitukseen liittyvää pohdintaa. Kuva voi valehdella ja mielikuva voi olla vääristynyt. Meillä on tarve näyttää paremmalta, mitä olemme. Jos emme varsinaisesti piilottele heikkouksiamme, siloittelemme ainakin ryppyjä. Pieni vieraskoreus on paikallaan, mutta milloin brändi menettää Lue koko artikkeli
Facebookissa levisi torstaina 18.3.2010 kulovalkean tavoin Ikean nimissä tehty Facebook-huijaus. Huijaus oli toteutettu fanisivuna, jonka nimi oli ”First 20,000 Fans Get a $1,000 IKEA Gift Card!!!”. Yhdessä hetkessä sivulla oli yli 19 000 fania. Itsekin menin samaan lankaa kuin moni muukin. Jos nyt yhtään muistan, taisi ennen minua olla vajaa 8 000 fania. Miksi me menimme ansaan? 1. Kyseessä oli tarpeeksi törkeä lupaus Lupaus oli niin huokutteleva, että se vakuutti jokaisen. Jari Parantainen on kirjoittanut paljon törkeän lupauksen voimasta. 2. Ei ollut aikaa miettiä Eipä paljon kannattanut viivytellä. Päätös osallistua oli tehtävä muutamassa minuutissa, etteivät lahjakortit loppuisi kesken. Tästä syystä Lue koko artikkeli

Artikkelit RSS