Tein toukokuussa sopimuksen parturimestari Iitu Itäluodon kanssa Parturi Iitukka -sivuston hakukoneoptimoinnista. Kolme kuukautta vanha parturin sivusto ei näkynyt hakukoneissa ollenkaan. Iitu oli huolissaan syystä. Lupasin auttaa parhaani mukaan. Sopimuksemme oli osapuilleen tällainen: Jos saan Iitukan sivuston näkymään Googlen etusivulla 3 kuukaudessa valituilla hakulauseilla, Iitu maksaa palveluksesta sovitun korvauksen. Jos tulos ei toteudu, en veloita työstäni mitään. Niin siinä sitten kävi. Kolme kuukautta meni, eivätkä tavoitteet täyttyneet. Parhaimmillaan sivusto kävi Googlen sijalla 11, eli toisella sivulla.
Posts Tagged Nettisivut
Suurin osa nettisivuista on toteutettu julkaisujärjestelmällä. Niitä täytyy tietoturvasyistä päivittää jatkuvasti. Esimerkiksi WordPress-julkaisujärjestelmään tehtiin viime vuonna 10 erilaista päivitystä. Muutaman viikon sisällä olen joutunut korjailemaan hakkeroituja nettisivuja. Hakkereita ei voi täydellisesti estää, mutta niitä kannattaa ehkäistä mahdollisuuksien mukaan. Suurimmassa osassa nettisivuja tietoturvaan ei ole kiinnitetty mitään huomiota.
Vuosi täynnä yrittämistä
Kes 16
Aivan salakavalasti tuli vuosi täyteen yritystoimintaa. Pohdin tuossa, että unohtui juhlia mokomaa, mutta toisaalta 1. toukokuuta juhlittiin muuten aika kattavasti – eiköhän siinä voida ajatella juhlitun myös yritystäni – työn juhlastahan vapussa on kyse. Yksi vuosi on eteenpäin katsoen pitkä aika, mutta vilkuilu peruutuspeilistä tuntuu kuin muistelisi eilistä. Suuri kiitos kaikille asiakkaille. Asiakkuuden haluan nähdä laajempana asiana kuin vain maksavat asiakkaat. Ilman rahaa yritystoimintaa ei voi pyörittää, mutta haluan ajatella asiakkaina kaikkia blogin lukijoita, Facebook-faneja, Twitter-seuraajia ja niin edelleen. Jos joku käyttää palveluitani, joita tarjoan ilmaiseksi, eikö hän ole asiakas? Sain reilu vuosi sitten liiketoimintaani ajolähdön, kun asiakkaita oli jonossa Lue koko artikkeli
Hakukoneet, kuten Google, Yahoo ja Bing, rakastavat runsasta sisältöä. Kun tuotat paljon sisältöä, teet samalla hakukoneoptimointia. Okei, asia ei ehkä ole näin yksioikoinen – tai sitten on. Joka tapauksessa kannattaa pysähtyä miettimään, millaisella sisällöllä hakukoneita pitäisi ruokkia. Julkaise usein Säännöllisellä julkaisemisella pidät hakukoneet kiinnostuneina. Hakurobotit vierailevat useammin sivustoilla, jotka ovat aktiivisia. Esimerkiksi täysin uuden sivuston indeksoituminen hakukoneisiin kestää muutamia päiviä, jopa viikkoja. Aktiivisen blogin uusi artikkeli näkyy hakutuloksissa muutamassa minuutissa. Oma ennätykseni on seitsemän minuuttia: artikkelini julkaisemisesta ehti kulua seitsemän minuuttia, kun löysin sen hakukoneella. Julkaise paljon Mitä enemmän nettisivuillasi tai blogissasi on sisältöä, sitä enemmän sinulla on potentiaalisia hakusanoja. Lue koko artikkeli

Artikkelit RSS